Esimerkiksi
sellaiset nerot kuin taidemaalari
Vincent van Gogh, säveltäjä
Wolfgang Amadeus Mozart, Bill
Gates, Microsoft-miljonääri, fyysikko
Woody Allen, kirjailija,
fyysikko Albert Einstein, luetaan Asperger ja autismin ryhmiin Siitä
voidaan päätellä, että autistinen henkilö voi osata monenlaisia asioita. Heillä
on hyvin paljon erikoisosaamista vaativia taitoja.
Viime
syksynä luokallamme aloittanut opiskelija on todettu lievästi autistiseksi. Opiskelujen
alkaessa en tiennyt hänestä mitään. Monien keskustelujen aikana aloin tutustua
häneen. Kuten monilla muillakin autisteilla myös hänellä on erityisosaamista.
Oma halu lukioon ei täyttynyt, mutta tie ammatillisiin opintoihin avautui. Hän on luokan yksi motivoituneimmista
opiskelijoista. Jokaisena kouluaamuna hän ottaa kouluun tulijan vastaan
iloisesti hymyillen. Ammatillisiin opintoihin usein liitettyjä poissaolojakaan
hänellä ei ole lainkaan. Teoriaopinnoissa arvosanat ovat suurimmaksi osaksi kiitettäviä.
Ammatillisissa
opinnoissa ja varsinkin kädentaidoissa alkavat haastavat tilanteet. Olemme
luokassa yhteisesti sopineet, että kaikkia autetaan. Työelämässäkin tulee eteen
sellaisia vuorovaikutustilanteita, jolloin pitää osata auttaa toisia ihmisiä automaattisesti.
Nämä työtilanteet vaativat eniten harjoitusta ja toistoja, myös harjoitusten eteneminen.
Autistisen
ihmisen ajatusmalli on hyvin järjestelmällinen; asiat tehdään tietyssä
järjestyksessä vasemmalta oikealle tai ylhäältä alas. Toiminnat ovat vietävä
myös loppuun asti. Henkilö saattaa hermostua suurestikin, mikäli tehtävä jää
kesken. Tämä ajatusmalli on hyvä huomioida myös kaikessa toiminnassa ja
aikatauluja laadittaessa.
Opetus
etenee henkilöauton ja kuorma-auton ajo-oikeudesta yhdistelmän ajo-oikeuteen. Moniammatillinen
opiskelijahuoltoryhmä on valmiina tukemaan ja eriyttämään opetusta, jos
opiskelu ei etene toivotulla tavalla. Voihan olla, että autismille tyypilliset
piirteet rajoittavat toimimista ammatillisessa liikenteessä. Silloin
yksilölliset ja räätälöidyt ”opinpolut” tulevat kyseeseen. Perheen mukaan
ottaminen on tärkeää suunniteltaessa opiskelujen suunnan muuttamista. Mahdollisesti
joudumme miettimään ja suunnittelemaan vaihtoehtoja CE-opetukselle. 60-70
tonnin yhdistelmän kuljettaminen vaatii täydellistä osaamista ja ajoneuvon
hallintaa vaikeissakin olosuhteissa.
Autismi
Opetuksen
suunnittelussa on siten tähdättävä erilaisuuteen, ei vammaan. Tavoitteena on,
että autistinen henkilö pystyy elämään ympäröivässä yhteiskunnassa ja
kulttuurissa. Autismin tuomat yksilölliset haasteet ovat myös tietyllä tavalla ”hyväksyttävä”.
Tässä on pohdittavaa opettajankoulutukselle. Lisääntynyt arvokas tutkimustieto
on hyvä saada käytännön työhön. Tieteen hyödyntäminen ja tutkitun tiedon
hyödyntäminen opetussuunnitelmatyön pohjana on kuitenkin vähäistä. Vehkakosken
(2006, 64) mukaan erityiskasvatuksen ammatti-ihmisten on hyvä perehtyä myös
sosiologiaan ja filosofiaan lääketieteellisen ja psykologisen tietämyksen
lisäksi. Tämä vaatii aktiivista otetta opettajilta ja kykyä yhteistyöhön.
Jatkuvan koulutuksen merkitys tietojen päivittämisessä on myös tärkeää mahdollisimman
hyvän opetuksen luomiseksi. On siis hyvä muistaa, että ympäristön ja ohjaavan
henkilön rooli korostuvat autismikuntotuksessa. Työssä jaksamista tukee omien
ammatillisten rajojen hyväksyminen, kyky tehdä yhteistyötä, mahdollisuus
työnohjaukseen, riittävät resurssit, mahdollisuus koulutukseen jne. On myös
tärkeää saada mahdollisuuksia ja tilaisuuksia keskusteluun ja
mentorointiajatteluun, jossa kokeneempi työntekijä voi tukea vasta-aloittaneen
työtä. ( Lehti: Autismi 1/ 2009, 13,14)
En vielä
osaa sanoa, miten opiskelut etenevät Villen (muutettu) kohdalla. Olen pyrkinyt
eriyttämään opetusta hänen kohdallaan, keksinyt erilaisia ajotaitoa tukevia
harjoitteita ja saanut myös lisätunteja katsoakseni, miten Ville edistyy.
Hahmotuksessa on selvästi vaikeuksia, mutta olen huomannut hänessä taistelijan,
mutta myös ”kiltin” opiskelijan, joka haluaa oppia ja yrittää uskollisesti.
Uskon varmasti, että Ville oppii, mutta realisti silti täytyy olla.
Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan työssä mikään ei saa jäädä sattuman varaan.
-Katja-
Erään autistin arvio omasta
ajamisestaan;
”Itse
pitää tunnistaa omat kyvyt ja rajat. Mulle ajaminen on vaikeeta. Aiheutan
vaaratilanteita...en osaa huomioida kokonaistilannetta liikenteessä, ennakointi
on tosi vaikeeta, nopeuksien ja etäisyyksiin arviointi on hankalaa, on vaikee
arvioida, miten oma toiminta vaikuttaa toisiin, kaistan valinnat tuottaa vaikeuksia
(oon ajanut muutaman kerran vastaantulevien kaistalla), teen liian äkkinäisiä ratkaisuja...mutta
työn takia mun pitää ajaa (onneks ei usein eikä pitkiä matkoja). Jos en vois
ajaa autoo, en olis saanu työpaikkaa...siispä ajan lähinnä töissä ja puoliso
hoitaa tuon puolen muuten...
Lähteet:
Lehti:
Autismi 1/ 2009, 13,14
Mäkinen-Leivo Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti